Uudenmaan liitto avaa haun kertakorvaushankkeille ajalle 25.8. –29.9.2025. Haussa etsitään kiertotaloutta edistäviä hankkeita (Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelman toimintalinja 2:n erityistavoite 2.3). Hankkeet voivat olla esimerkiksi innovatiivisia pilotteja ja uusien käytäntöjen kokeilua tai esiselvityksiä. Rahoitusta haussa jaetaan noin 330 000 euroa.
Rahoitettavaksi haetaan kiertotalouteen liittyviä kokeilu- ja pilotointihankkeita, joissa syntyy kiertotaloutta tai korkean jalostusasteen biotaloutta edistäviä demonstraatioita (Uudistuva ja osaava suomi -ohjelman indikaattori NR11) ja verkostojen ja innovaatioekosysteemien kehittämiä innovaatioita, tuotteita ja palveluja (indikaattori NR11).
Kokeilu-, pilotti- ja esiselvityshankkeet voivat liittyä esimerkiksi Uudenmaan merkittäviin materiaalivirtoihin tai kiertotalouden painopisteisiin (rakentaminen, tekstiilit, muovit, ruoka, elektroniikka) tukien luonnonvarojen säästöä ja ollen skaalautuvia ja monistettavissa laajempaan käyttöön.
Tukea voi hakea kertakorvaushankkeeseen tai vakioituun kertakorvaushankkeeseen. Tuen maksamisen edellytyksenä on selkeä hankkeen tuotos, joka tulee määritellä jo hankehakemuksella.
Lisätietoja rakennerahastot.fi-sivuilta: Uudistuva ja Osaava Suomi | Rakennerahastot