Kestävä kulutus ja kiertotalous olivat aiheena Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 12. syyskuuta. Webinaarissa keskusteltiin potentiaalista, hyödyistä ja esteiden purkamisesta. Myös kuluttajien asennemuutos, yrityskehitys ja osaamisen vahvistuminen olivat esillä. Kestävien kulutustapojen edistämisessä tarvitaan tiedon jakamista korjauspalveluista ja hyvistä esimerkeistä.
Kestävästä kulutuksesta osana kiertotaloutta puhui erityisasiantuntija Riikka Yliluoma ympäristöministeriöstä. Hän puhui erityisesti sääntely-ympäristöstä ja kiertotalouden green dealista, joka julkaistiin 12. syyskuuta. Uudellamaalla myös valmistellaan kiertotalouden green dealiin sitoutumista.
– Kiertotalouden green dealissa haetaan vapaaehtoisia sitoumuksia erilaisilta toimijoilta luonnonvarojen käytön vähentämiseen ja siellä kestävä kulutus on yksi tärkeä näkökulma, Yliluoma kertoi puheenvuorossaan.
Kiertotalouden green dealissa testataan Yliluoman mukaan, mihin yhteiskunnan kokonaisvaltaisella vapaaehtoisella panostuksella voisi päästä.
– Kiertotalouteen ei voi kukaan yksin siirtyä, vaan tarvitaan toimijoita aivan jokaiselta yhteiskunnan osa-alueelta, hän sanoi.
Korjaamisella on iso merkitys kulutuksen vähentämisessä
Tyrsky-Konsultointi Oy:n tutkimusjohtaja Kati Berningerin puheenvuoron teemana oli korjauspalveluiden laajentamisen mahdollisuudet. Hän oli mukana REPAIRED-hankkeessa, jossa tuotettiin valtioneuvostolle selvitys tavaroiden korjauspalveluista.
– Tavaroiden käyttöiän pidentäminen on merkittävä keino pidentää kulutuksen aiheuttamia ympäristövaikutuksia. Nykyistä laajempi korjaaminen ja korjauttaminen on keino pidentää tavaroiden käyttöikää, Berninger totesi.
REPAIRED-hankkeen selvityksen mukaan korjauttamista voisi vauhdittaa esimerkiksi korjauspalveluita tarjoavien yrityksien yhteistyöverkoston perustamisella, TKI-tukien suuntaamisella uusien korjauspalvelukonseptien kehittämiseen ja korjauskulttuurin luomisella.